
Painoni vaihtelut ovat jojomaisia, joka johtuu osaksi siitä, että kotosalla painoni on tasaista, mutta ulkomaille tai muualle mentäessä painoni heittelee. Tämä johtuu ruokatottumuksien sekä liikunnan äkillisestä muutoksesta. Matkustelen jonkin verran ja pidän maiseman vaihtamisesta, jonka takia on juuri vaikeaa pitää paino kurissa.
Lukijoilta on tullut runsaasti toivomuksia postauksesta, joka koskisi painonpudotusta. Olen itse kamppaillut painoni kanssa vuosia ja tullut siihen tulokseen, että kaikki lähtee itsevarmuudesta, jonka kautta pitää lähteä vain muuttamaan elämäntapojaan. Luottamus itseensä ja omiin tekemisiinsä tuovat varmuutta ja onnistumisia laihdutuksessa.
Olen kokeillut useita dieettejä, jotka eivät vielä itsessään riitä. Olen lisännyt paljon liikuntaa. Harrastan uintia lähes päivittäin ja käyn lisäksi kävelemässä tunnin lenkkejä. Vähähiilihydraattinen dieetti on ollut tähän asti se kaikkein toimivin vaihtoehto. Olen siis vähentänyt leivän syöntiä ja olen sallinut enintään yhden ruisleivän per päivä. Riisi, peruna ja vaalea leipä ovat jäänet kokonaan pois. Lempiruokaani pastaa saa syödä kerran viikossa ja herkuttelulle olen varannut yhden vuorokauden viikossa. Joskus herkkuhetkeni tuhlaantuvat viikonloppuna alkoholiin, jossa on paljon kaloreita. Jos en juo sokeripommeja, voin syödä vaikka hiukan namia. Kaikkea ei saa kieltää itseltään, vaan täytyy antaa lupa myös herkutella välillä. Näin ei synny ylisuuria himoja.
Kalorimääriä kannattaa myös tarkastella. Esimerkiksi jogurtit sisältävät keskimäärin 80 kcal/100g, mutta syön itse vain Ingmanin rasvatonta jogurttia, koska siinä on puolet vähemmän kaloreita, mutta maistuu silti yhtä hyvältä, ellei paremmalta kuin normaalijogurtit. Selvää säästöä kaloreista!
Lopuksi esimerkki päiväni ruokalistasta:
Aamiainen:
- Banaanijogurttia (syön lasista)
- Munakasta (jossa puoli purkkia tonnikalaa (vedessä) ja muutama kananmuna)
Lounas:
- Lohta (parasta uunissa)
- Höyrytettyjä vihanneksia (parsakaalia, kukkakaalia ja papuja)
Päivällinen:
- Keitettyä maissia (esikeitetty maissi mikrossa)
- Salaattia
Iltapala:
- Hedelmiä ja ruisleipä
Välipalaksi syön leikkeleitä, tomaatteja, viinirypäleitä, ananasta ja joskus popkornia.


Muistakaa juoda paljon vettä!