Päiväni alkoi eilen ananaksella. Tämän jälkeen suuntasin omalle rannalle ottamaan aurinkoa muutaman lehden ja puhelimen kanssa.


Lauantaina olimme Jutan kanssa Kaivohuoneella ystäviemme kanssa. Otimme kuvia pitkin iltaa, kunnes Jutta huomasi laukkunsa kadonneen. Laukku palautettiin narikoille myöhemmin, mutta Jutan kamera ja puhelin oli viety. Tämän takia kuvia viikonlopulta ei tule.
Haluan ilmoittaa, että kamera oli todella edullinen ja että palauttajalle/löytäjälle on luvassa löytypalkkio. Pelkästään muistikortin palauttamisesta maksamme löytöpalkkion! Mutta ei kai tästä kuitenkaan mitään hyötyä enää ole..
Nyt asiat ovat kuitenkin jo paremmin ja Jutalla on uusi puhelin käytössä. Kehotan ihmisiä pitämään laukuistaan ja muista arvoesineistään tarkalla silmällä huolta iltamenoissa!
Koska kuvia viime päiviltä ei ole, ajattelin tehdä teille taas tällaisen kivan meikkipostauksen. Tällä kertaa on luvassa ihan perus arkimeikkiä maanläheisillä sävyillä. Mallina jälleen ihastuttava Ella.
Pohjustin Ellan ihon tämänhetkisellä lempituotteellani eli Lumenen Mineral Makeup- meikkivoiteella. Se levittyy tasaisesti jättäen samettisen pinnan iholle. Suosittelen kaikille ihotyypeille lämpimästi! Käytin Ellan ruskettuneella iholla sävyä '05 Karamellikahvi', jota myös itse käytän.


Kiinnitin meikin IsaDoran värittömällä puuterilla (10 Sheer Transparent).

Varjostukset tein Lumenen Mineral Bronze & Blush- tuotteella.


Ehostin kulmia Lumenen kulmakarvageelillä sekä lisäsin kulmaluulle Make Up Storen High Tech Lighteria (Sundust) antamaan hieman kuultoa.


Silmissä käytin Lorealin Color Appeal Trio Pro -luomiväriä. Käytin kaikkia sävyjä niin, että lisäsin vaaleinta eli ylintä silmän sisänurkkaan. Keskimmäistä eli persikan sävyistä lisäsin koko liikkuvalle luomelle sekä alareunaan ja tumminta pronssista silmän ulkonurkkaan.


Taivutin ripset hellävaraisella ja patterilla toimivalla ripsientaivuttimella, joka kaartaa ripset lämmöllä. Tällä vempaimella ripsiä voi taivuttaa ripsivärin levityksen jälkeenkin ja ripsistä tulee luonnollisen kaarevat. Painat vain nappulaa, odotat puoli minuuttia ja laite on valmis käyttöön! Tuotetta voi ostaa muun muassa Stockmannilta.

Lisäsin ripsivärin ja meikki on valmis!

Levitin huulille vielä lopuksi Make Up Storen uutta Glow- nimistä huulipunaa.

Ja kokonaisuus on tässä!

Meikkipakkini levisi hiukan..

Ostin viikonloppuna itselleni upouuden Lumenen aurinkopuuterin, mutta otin sen erehdyksissäni mukaan viikonloppuna ja laitoin laukkuuni. Aamulla meikki näytti tältä:

Ei siis enää aurinkopuutereita mukaan pikkulaukkuun.
Kysymyksiä saa esittää! :)