maanantai 30. tammikuuta 2012

Su-chillausta

Tein itse susheja, joihin laitoin lohta ja chilitonnikalaa. Lisätäytteeksi vielä kurkkua ja avokadoa. Oon tehnyt kerran aikaisemmin ja vaikka lopputulos ei ollut täydellinen, oli ne vain pirun hyviä.

Lunkki on paras <3



Sunnuntaisin on parasta pitää koti-iltamia. Miten teillä meni viikonloppu?

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Brunssilla

Oltiin eilen aamupäivällä brunssilla Viiskulman Crustumissa kolmisin. Koska asun Punavuoressa, olen käynyt yleensä brunssilla vain Primulassa, mutta täytyy sanoa, että Crustum oli myös oikein hyvä.



Jarno ei tullutkaan Helsinkiin, mutta Nata sai nukkua Lunan kanssa :D Tänään Nata lähtee, joka on kurjaa, mutta odotan taas meidän tapaamista ensi kerralla <3

lauantai 28. tammikuuta 2012

Finnish cats

Nata tuli eilen päivällä mun luokse majailemaan. Annoin luvan yöpyä mun luona koko viikonlopun ja eiköhän se sitten kutsunut poikaystävänsäkin tänne lauantaiksi, joten Jarno saapuu vielä täksi yöksi kaupan päälle.

Eilen lähdettiin sitten illalla Finnish Catwalk -tapahtumaan Wanhalle ja siellähän oli ainakin tarjoilut kunnossa. Drinkkejä sai alkuillasta ja ilta jatkui vielä viinitarjoilulla. Myös seisova pöytä ei ollut tänäkään vuonna pettymys. Jatkettiin iltaa Motelletin avajaisiin, jossa käytiin moikkaamassa paria frendiä. Oli mukava ilta kaikin puolin!



Nata lainaili muutamaa mun vaatetta iltaan. Oli kuulemma varautunut, että multa saattaisi kuitenkin löytyä jotain päälle pantavaa. Ei siinä mitään, ihan imartelevaa, ettei ollu liian isoja :D 

Tänään olis joku bloggaajien kauneustapahtuma, johon Nata houkuttelee mua lähtemään. Saa nähdä jaksaisko sitä..

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Girls night out

Olin Miian ja tyttöjen kanssa Ahjossa riehumassa. On muuten kiva paikka, ainakin lauantaisin. Nyt oltiin perjantaina, mutta vaikkei väkeä ollutkaan tupa täys, ei se estänyt meitä tanssimasta ja pitämästä hauskaa. Jatkot oli ylläri ylläri mun luona.