Hetki on taas vierähtänyt blogitauon parissa. Olen nyt vasta tajunnut iPhoto-ohjelman vaikeuden. Ärsytti se, että ladattuani muistikortilta kuvat kyseiseen ohjelmaan, menivät uudet kuvat aivan sekaisin muiden kuvien joukkoon. Tämän takia jouduin käymään läpi kaikki kuvat ja nappaamaan seasta haluamani. Luulin, että tämä on peruskäytäntö, mutta löysin ratkaisun! Kamerassani ei ollut aikaa määriteltynä, jolloin kuvat menivät koneella sekaisin. Jos päivämäärä ja aika tallennetaan kameran tietoihin, menevät kuvat järjestykseen iPhoto-ohjelmassa. Tässä syy miksi postailu on ollut niin hemmetin vaikeaa!
Muttamutta. Perjantaina olin blogikavereiden seurassa syömässä Vapianossa. Vapiano on italialainen ravintola, jossa ruoka tilataan suoraan kokilta ja lisäksi ruoan valmistusta voi seurata alusta loppuun. Pastat valmistetaan paikan päällä ja mausteista ja muista voi antaa omat toiveet suoraan kokille, jolloin ruoka on mahdollisimman tuoretta ja mieluista. Alussa tiskiltä saa kortin, johon ruokien tiedot ladataan. Maksu suoritetaan vasta lähtiessä kortin avulla. Helppoa ja hauskaa! Itse söin lempiruokaani eli pastaa ja jauhelihakastiketta. Olen tällä hetkellä dieetillä, mutta pakkohan sitä oli pastaa maistaa, täysjyväpastalla tosin. Oli oikein mukavaa vaihtaa kuulumisia bloggaaja-kolleegojen kanssa.
Aluksi meille tarjoiltiin antipastoja, sitten pääruokaa ja lopuksi mascarbone-jälkiruokaa. Salin jälkeen maistui!
Ja joo, pidennykset lähti hetkeksi. Täytyy antaa tukan levätä ja aion kasvattaa hiukseni taas pitkiksi. Sivusiilini on kasvanut kokonaan pois sekä hiukseni ylettyvät jo olkapäille. Hiukseni kasvavat sen verran nopeasti, että ne ovat varmasti ensi syksynä jo paaaljon pidemmät. Pidennyksillä voi sitten aina välillä huijata - saa nähdä..